Etusivu > Musiikki > Laulua kuorossa
Keskiviikkoisin klo 14.00 - 14.50
Kaikkea mahdollista kuoromusiikin maailmasta. Toimittajana Inari Nuutero.
(Musiikki)
Kuoromusiikin ajankohtaiset kuulumiset, uusia äänitteitä, kuoroja ja lauluyhtyeitä sekä vierailuja kuorokonserteissa ympäri maailmaa. Toimittajana Inari Nuutero. Ohjelman sähköpostiosoite on laulua.kuorossa@yle.fi
(Musiikki)
Musiikillinen matka monien jokien, kylien, pelimannien ja tietenkin myös kuorolaulajien Keski-Pohjanmaalle. Haastateltavina ovat Keski-Pohjanmaan konservatorion apulaisrehtori Kari Pappinen ja Keski-Pohjanmaan Kamarikuoron laulaja Virpi-Liisa Kykyri. Helsinkiläisen Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien tulevasta kiertueesta Yhdysvaltoihin kertoo kuoron puheenjohtaja Jussi Herlin.
Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan lauluyhtyeeseen, joka on osa suomalaista kuoro- ja vokaalimusiikin historiaa monella eri tavalla. Vuonna 1974 perustettu lauluyhtye Köyhät ritarit on ollut uranuurtaja mm. uusien lauluyhtyeteosten tilaajana sekä ohjelmiston monipuolistajana. Inari Nuuteron haastateltavina Köyhistä ritareista ovat Seppo Suihko ja Veli Kokkonen.
Complete Vocal Technique on uusi laulutekninen metodi. Siitä kertoo Tanskassa opiskellut Sören Lillkung. Lisäksi tehdään konserttivierailu Tukholman Itämeri-festivaalille, jossa elokuussa 2009 esiintyi Ruotsin radiokuoro Peter Dijkstran johdolla. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan Kanadan Vancouverissa toimivien kuorojen äänitteitä. Haastateltavina ovat Musica intima -kuoron laulaja Joanna Dundas, Kanadan kuoronjohtajayhdistyksen toiminnanjohtaja Patricia Abbott sekä Vancouverissa asuva suomalainen kuorolaulun harrastaja Kyösti Sutela. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Laulua kuorossa -ohjelmassa kuukauden kuorovieraana on kuoromusiikin todellinen superharrastaja ja ammattilainen Sampo Haapaniemi. Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta kolmatta vuotta opiskeleva Sampo laulaa vakituisesti ja osa-aikaisesti yhteensä ainakin seitsemässä eri kokoonpanossa. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa kuunnellaan suomalaista mieskuoromusiikkia sekä kysellään, minkälainen on kapellimestarin unelmakuoro. Haastateltavina ovat Yhdysvaltojen kiertueelle lähtevän YL:n puheenjohtaja Jouni Jyllinmaa sekä RSO:n ylikapellimestari Sakari Oramo. Lapin Lauluveikkojen uutta äänitettä arvioi Reijo Kekkonen.
Laulua kuorossa -ohjelmassa kuukauden kuorovieraana on kuoronjohtaja Dani Juris. Vuodesta 2004 lähtien kuoronjohtoa ammatikseen opiskellut Juris johtaa mm. perustamaansa Kamarikuoro Kaamosta. Maaliskuussa 2009 hän voitti Sloveniassa järjestetyn kansainvälisen nuorten kuoronjohtajien kilpailun. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa konserttilavalla on radiokuorojen eliittiin lukeutuva RIAS-kamarikuoro. Arvioitavana on myös Münchenin naiskuoron uusin äänite.
Laulua kuorossa -ohjelmassa tutustutaan Belgian flaaminkielisen radiokuoron ja tanskalaisen kamarikuoro Hymnian uusimpiin äänitteisiin. Haastateltavana on kuoronjohtaja Timo Nuoranne. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Vuoden ensimmäisessä Laulua kuorossa -ohjelmassa vieraillaan Viron filharmonisen kamarikuoron konsertissa sekä kuullaan tamperelaisen poikakuoro Pirkanpoikien tunnelmia 40-vuotisjuhlavuoden alkaessa. Porvoolaisen viihdekuoro Partitan uutta äänitettä arvioi vuoden kuoronjohtajaksi valittu Timo Lehtovaara. Ohjelman toimittaa Inari Nuutero.
Inari Nuuteron toimittamassa Laulua kuorossa -ohjelmassa muistellaan mennyttä kuoromusiikin vuotta 2009.
Tällä viikolla
Ensi viikolla
Kahden viikon kuluttua
Kolmen viikon kuluttua
Viime viikolla
Kuuntele Jazzradion ohjelmia netistä
Kuuntele konsertteja netistä!
Tietoa konserteista. RSO Live. (Avautuu RSO:n omille sivuille.)
Klassista musiikkia ympäri vuorokauden. (Avautuu Ylen Klassisen sivuille.)
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Uutissirkus: Suuri arvolähetys
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat