Perjantaisin klo 12.15 - 13.00
Uutisten, tapahtumien, ihmisten ja ilmiöiden taustalla olevan historian pohdintaa eettisestä näkökulmasta. Suora lähetys.
(Yhteiskunta)
Minne katosivat sivistysihanteet?
Perjantaina 5.2.2010 klo 12.15 - 13.00
Runoilija J.L. Runeberg oli pitkään kansakunnan sivistysihanne, johon nojasi suomalaisten kuva isänmaasta ja sen urhoollisesta kansasta. Runeberg etsi talonpoikaisen kansan identiteettiä luonnon lisäksi myös uskonnosta.
Vanhassa kansa- ja oppikoulussa varmistettiin suurmiesten teoksiin ja ajatuksiin tutustuminen ulkoluvun avulla. Sitä kutsuttiin sivistykseksi, jonka tarpeellisuutta moni oppilas epäili.
Mutta minne katosivat vanhat sivistysihanteet kouluopetuksesta ja menikö niiden mukana käsitys isänmaasta ja suomalaisuudesta, joka voisi yhä innoittaa meitä johonkin ylevään ja yhteiseen? Vieraana prof. Anto Leikola.
Kuuntele netistä:
Joel Helenius: Voiko venäläisten kanssa solmia kestävän rauhan?
Asiaohjelmat 12.3.2010 klo 12.05 | Kuunneltavissa 58 päivää
Mainilan laukaukset ja talvisodan häpeämätön hyökkäys on vaikuttanut syvällisesti suomalaisten epäluuloon venäläisiä kohtaan. Edes Neuvostoliiton romahtaminen 90-luvun alussa ei ole kuitenkaan kaatanut kaikkia asenteellisia raja-aitoja kansakuntien väliltä. Mutta voiko venäläisiin oikeasti todella luottaa, ja onko meillä mielentilassamme mahdollista solmia kestävä rauha suuren itänaapurin kanssa? Tätä pohtii nyt Joel Helenius erikoistutkija ja Venäjä-asiantuntija Ilmari Susiluodon kanssa.
» Kuuntele |
» Lataa mp3
Joel Helenius: Johtajuus on ikuista mutta sen opit vaihtelevat
Asiaohjelmat 5.3.2010 klo 12.15 | Kuunneltavissa 51 päivää
Suomessa yritysjohtajat arvostivat pitkään armeijan johtamisoppeja. 1970-luvulla tulosjohtamisajattelu löi itsensä läpi liike-elämässä. 2000-luvulta alkaen johtajuuden on katsottu painottuvan tulevaisuuden luomiseen ja visioimiseen.
Siihen on liitetty myös yritysjohdon jatkuva oppiminen. Mutta kenen oppien mukaan meitä on Suomessa johdettu? Ja miksi johtamismallit vaihtuvat tihenevään tahtiin? Joel Heleniuksen vieraana on entinen maaherra Pirjo Ala-Kapee.
» Kuuntele |
» Lataa mp3
Joel Helenius: Kulkeeko tehokkuus kiireen kantapäillä?
Asiaohjelmat 19.2.2010 klo 12.15 | Kuunneltavissa 35 päivää
Kiireen tuntu suomalaisilla työpaikoilla on alkanut ahdistaa etenkin naisia. Työpaineiden lisääntymisen on selvästi todistettu olevan yhteydessä työn tehostamispyrkimyksiin. Yksityisissä yrityksissä kiireen haittaavuus liittyy kilpailun lisääntymiseen ja tulostavoitteiden tiukentumiseen. Valtion ja etenkin kuntien työpaikoilla työtahti on taas kiristynyt viime vuosina henkilöstön riittämättömyyden vuoksi. Mutta milloin me havahduimmekaan siihen, että sanonta "On niin kiire, ettei ehdi tehdä mitään" pitääkin todella paikkansa. Hopun ja hosumisen tarpeellisuutta pohditaan nyt.
» Kuuntele
Joel Helenius: Liikkuvan kansan liikuttava tarina.
Asiaohjelmat 12.2.2010 klo 14.23 | Kuunneltavissa 28 päivää
Pitkään oli Suomessa voimassa urheilijaihanne, jota luonnehdittiin sanoilla: urheilija on reipas ja reilu, ei horju ei heilu. Sittemmin ovat huippu- ja kuntourheilun suorituspaineet koetelleet monien liikunnasta innostuneiden kansalaisten lujuutta ja moraalia.Kaukaiselta tuntuu jo se aika, jolloin hiihtäen, hölkäten ja ulkona yhdessä reippaillen pidettiin yllä työkykyä ja mielenvirkeyttä. Myös liikuntakulttuuria suosiva yhteiskunta on väistynyt taka-alalle ja eturiviin ovat nousseet yksityiset kuntoklubit ja henkilökohtaiset
ravitsemusterapeutit ja liikunnanohjaajat. Mutta miten ja milloin meidät ohjattiin näille kuntopoluille?
» Kuuntele |
» Lataa mp3
Joel Helenius: Minne katosivat sivistysihanteet?
Asiaohjelmat 5.2.2010 klo 16.06 | Kuunneltavissa 22 päivää
J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja Topeliuksen Maamme-kirja antoivat pitkään maamme koululaisille rautaisannoksen Suomen historiaa ja sivistystä. Runebergin, Topeliuksen ja Kiven teokset olivat sitä henkistä perintöä, johon nojasivat käsityksemme yleissivistyksestä ja jonka pohjalta me loimme sivistysihanteemme. Mutta mihin nuo ihanteet katosivat ja miksi ne olivat vuosikymmenien ajan keskeinen osa kulttuuri-identiteettiämme?
» Kuuntele |
» Lataa mp3
Joel Helenius: Verojen rakastaminen on viisauden alku.
Asiaohjelmat 29.1.2010 klo 12.15 | Kuunneltavissa 14 päivää
Vanhoina hyvinä aikoina kansalaiset hikoilivat aina tammikuun lopulla veroilmoitusten parissa. Vuonna 2006 palkansaajat saivat sitten ensimmäisen kerran valmiiksi esitäytetyn veroilmoituksen täydennettäväksi. Ja näinä päivinä on jo puhuttu siitä, että veronpalautukset ja jälkiverot ovat jäämässä pian historiaan. Mutta milloin itse verotukseen kohdistuu muutospaineita ja mitkä yhteiskunnalliset arvot ja voimat sitä ohjaavat, siitä keskustellaan seuraavassa Joel Heleniuksen toimittamassa ohjemassa.
» Kuuntele |
» Lataa mp3
Joel Helenius: Milloin pakkasesta tuli ongelma?
Asiaohjelmat 22.1.2010 klo 16.05 | Kuunneltavissa 8 päivää
Pitkä, pitkä on Pohjan yö,kolkko on talvi Suomen. Tämä oli runoilija Eino Leinon näkemys vuodenajasta, jonka keskellä parhaillaan elämme.
Mutta miten me ennen kestimme kylmyyttä ,pimeyttä ja viimaa. Muistammeko menneiden talvien lumista enää vain korkeat hanget ja jäätyneet järvien ja merien selät. Entä miten koetut talvet ovat muokanneet suhdettamme luontoon, näihin asioihin on Joel Helenius lähtenyt etsimään vastauksia Someron Somerniemeltä, jossa asuu kirjailija Kaari Utrio.
» Kuuntele |
» Lataa mp3
Joel Helenius: Läänit lakkautettiin - entä sitten?
Asiaohjelmat 15.1.2010 klo 13.30 | Kuunneltavissa 11 tuntia
Ruotsin hovikansleri Axel Oxenstierna halusi emämaan ohella myös Suomeen läänit ja maaherrat 1634. Tämä byrokratian villitys kesti kaikkiaan 375 vuotta.
Lääninjakoa on muutettu vuosisatojen aikana paitsi rauhansopimusten nojalla myös sen mukaan, miten valtiovalta on halunnut valvoa virkamiesten toimeliaisuutta ja lainkuuliaisuutta kansalaisia kohtaan maakunnissa. Muistammeko vielä, mikä meidät sai luopumaan lääneistä ja maaherroista ja olemmeko me nyt vain orpoja piruja ilman tuttuja vaakunoita ja lääninhallitusten virkataloja.
» Kuuntele |
» Lataa mp3