Etusivu > Yhteiskunta > Ykkösaamun kolumni
Ylen radiouutisten tuottaman Ykkösaamun kolumneja on luettavana näillä sivuilla.
(YLE Uutiset)
Lue myös muita kolumneja, katsauksia ja puheenvuoroja.
SITRAssa käynnistyi vastikään kolmivuotinen julkishallinnon johtamisohjelma. SITRAn mukaan siinä ratkaistaan "Oy Suomi Ab:n... haasteita, joiden voittaminen edellyttää mittavia muutoksia julkisen sektorin rakenteissa ja sen johtamisessa".
Ohjelman julkistamistilaisuudessa todettiin, että "SITRA on yhteiskunnan rakenteiden muuttaja, muutostarpeiden tunnistaja ja muutosten mahdollistaja, sekä näkijä että tekijä".
SITRA on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, joka perustettiin 1967. Silloin juhlittiin vielä Suomen eikä Oy Suomi Ab:n 50-vuotisjuhlaa. SITRAn rooli on määritelty laissa ja se toimii eduskunnan valvonnassa.
SITRA ei siis ole mikä hyvänsä tutkimuslaitos eikä ole yhdentekevää, mitä se tutkii tai mihin tuloksiin se tähtää. Mitä uusi julkishallinnon johtamisohjelma sitten lupaa? Radikaalia rakennemuutosta, asiakaslähtöisyyttä ja valinnan vapautta. Kehitetään uusia toimintamalleja, tuottavuutta ja uutta liiketoimintaa synnyttäviä monituottajamalleja. Syntyy uutta yritystoimintaa, ja projektinjohtajan mukaan "on vanhakantaista väittää että työ siirtyy sektorilta toiselle". Ohjelmassa ei kuulemma tehdä ideologisia valintoja vaan ne jätetään poliittisten päättäjien tehtäväksi.
Tapaus Jämsä
Ja poliitikothan päättävät. Otetaan tuore esimerkki Jämsästä. Siellä päätettiin ulkoistaa terveydenhoito, kyseessä on 15 miljoonan Euron liikevaihto vuosittain. Tarjouskilpailun voitti niukasti yksityinen yritys, jonka palvelukseen kunnan terveydenhoidon koko henkilökunta siirtyy entisillä ehdoilla. Yritys toimii samoissa kunnan tiloissa kuin ennenkin.
Lisääntyivätkö kuntalaisten vaihtoehdot? Siirtyikö sama työ sektorilta toiselle vai syntyikö uutta yritystoimintaa? Kyllä, uutta yritystoimintaa syntyi pörssisektorille. Nimittäin samoihin aikoihin, kun sopimusta viimeisteltiin, tarjouskilpailun voittaneen yrityksen osake-enemmistö vaihtoi omistajaa. Kuka Jämsän terveydenhoidon nyt omistaa, sitä ei saa selville, ellei tee salapoliisin työtä yritysrekisterissä. Lehdistötiedotteesta käy ilmi, että uusi enemmistöosakas on "pääomasijoittaja, joka ammattisijoittajien varainhoitajana keskittyy keskisuuriin ja pieniin buyout-järjestelyihin. Yritys tuottaa sijoittajille taloudellista lisäarvoa yhdistämällä vahvan teollisen ja taloudellisen osaamisen. Se hallinnoi noin 185 miljoonan euron pääomia." Tälle ammattisijoittajien varainhoitajalle Jämsän terveydenhoito on siis nippu osakkeita, joita voi ostaa ja myydä. Samoissa salkuissa on mm. elektroniikan sopimusvalmistusta, kiinteistöjohtamista, kiskokaluston puhdistusratkaisuja, teollista eristämistä, telinetöitä ja levynmuokkausta.
Niin sanottu valistunut arvaukseni on, että jämsäläisten terveys on huomenna jonkun kansainvälisen pörssiyhtiön hoidossa Neitsytsaarilla. Varsinaisen tilin tekevät ne, jotka ostavat yhtiön osakkeita halvalla ja myyvät niitä kalliilla yhä suuremmille ja suuremmille omistajille. Tämä lienee se uusi toimintamalli ja tässä syntyy uutta yritystoimintaa.
Mistä lisää maksavia asiakkaita?
Lääkärit siirtyvät yksityisten firmojen palvelukseen korkeampien palkkojen houkuttelemina. Täytyy ihmetellä, miten heille voidaan maksaa samasta työstä parempaa palkkaa kuin verovaroilla yhteisestä kassasta? Mistä tulee lisää maksavia asiakkaita? Luetaanpa muitakin uutisia. Työurien pidentämistä pohtivassa työryhmässä elinkeinoelämän edustajat ehdottavat erikoissairaanhoidon hoitotakuun puolittamista kuudesta kolmeen kuukauteen. Mutta tästä selviäisivät kunnat, jotka ovat vastuussa hoitotakuun toteutumisesta? Ilmeisesti ostamalla palveluita niiltä lääkäreiltä, jotka ovat juuri lähteneet korkeamman palkan perässä yksityiselle sektorille. Palveluseteleillä, mutta tuskin halvemmalla.
Hyötyykö jämsäläinen potilas, kun häntä hoitaa sijoitusyhtiö, jonka tavoitteena on hankkia lisää asiakkaita, tuottaa voittoa ja kasvattaa osakkeen pörssiarvoa? Onko jämsäläinen potilas asiakas vai kansalainen? Julkinen sektorihan menestyy monissa tehtävissään sitä paremmin, mitä vähemmän sillä on asiakkaita. Esimerkiksi, mitä paremmin ennaltaehkäisevä työ terveys-, sosiaali- ja nuorisotoimessa onnistuu, sitä vähemmän tulee hoidettavaksi moniongelmaisia avuntarvitsijoita. Mutta oletteko kuulleet uudesta liiketoimintamallista, jonka ideana olisi saada vähemmän asiakkaita?
Leikki sikseen. Johtaminen on rankkaa kokovartalotyötä ihmisten kanssa, ei vain organisaatioiden. Ei ole epäilystäkään, ettei johtamisen osaamisessa olisi kehitettävää joka sektorilla. Mutta mitä tekemistä hyvällä julkishallinnon johtamisella on yksityistämisen kanssa? Eihän tämän pitänyt olla ideologista.
Kaarin Taipale / Ykkösaamun kolumni 2.2.2010 / YLE Radio 1
"Ihmisten puolue"
Kaarin Taipale | 2.3.2010
Julkisjohtamisen uudet vaatteet
Kaarin Taipale | 2.2.2010
Maailmankartta Kööpenhaminan jälkeen
Kaarin Taipale | 5.1.2010
Valehtelevatko muistot?
Virpi Kalakoski | 29.12.2009
Kuinka paljon ihminen muistaa?
Virpi Kalakoski | 1.12.2009
Kuka kaipaa kertakäyttötutkimusta?
Virpi Kalakoski | 3.11.2009
Suurten murrosten aika
Kaarin Taipale | 10.11.2009
Sosiaaliset suhteet lääkkeenä ja myrkkynä
Jertta Blomstedt | 3.11.2009
Reaalitalous - mitä se on?
Kaarin Taipale | 15.9.2009
Narri vai kuningas?
Jouko Marttila | 1.9.2009
Kuuntelemisen taito ja demokratian kriisi
Kaarin Taipale | 18.8.2009
Onko Suomi sodan osapuoli Afganistanissa?
Hannu Reime | 11.8.2009
Velka veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa
Risto Uimonen | 5.8.2009
Aurinkoenergia, Saharan kangastus?
Kaarin Taipale | 21.7.2009
Oikeutta ja kohtuutta etsimässä
Jouko Marttila | 7.7.2009
Ovatko rakennukset kauniita vai rumia?
Kaarin Taipale | 23.6.2009
Aika vapaalla
Tommi Hoikkala | 16.6.2009
Grillikatosten kilpavarustelu
Tommi Hoikkala | 19.5.2009
Pienet ja isot eläkkeet
Jouko Marttila | 12.5.2009
"Ekokaupunkeja" meillä ja muualla
Kaarin Taipale | 28.4.2009
Kauhea karppaus
Tommi Hoikkala | 21.4.2009
Valtio pois pörssistä
Jouko Marttila | 14.4.2009
Kauhajoen jälkipaini
Tommi Hoikkala | 24.3.2009
Islanti etsii uutta alkua
Jouko Marttila | 17.3.2009
Kaupunkeja kaupan
Kaarin Taipale | 3.3.2009
Sivari armeijassa
Tommi Hoikkala | 24.2.2009
Erilainen mies tuomiokapitulissa
Tommi Hoikkala | 27.1.2009
Illallinen Robert Mugaben kanssa
Kaarin Taipale | 30.12.2008
Kuluttajakansalainen, asiakas vai asukas?
Kaarin Taipale | 2.12.2008
Keynesin paluu
Jouko Marttila | 18.11.2008
Tulevaisuus, mutta kenen ehdoilla?
Kaarin Taipale | 4.11.2008
Globalisaation ja kapitalismin loppu?
Jouko Marttila | 21.10.2008
Tykit, taudit ja teräs
Hannu Reime | 14.10.2008
Kilpailevien egojen maa
Tommi Hoikkala | 30.9.2008
Moraalikato
Jouko Marttila | 23.9.2008
Puutarhametropoli vai oikea kaupunki?
Kaarin Taipale | 9.9.2008
Kissa nimeltään koira
Tommi Hoikkala | 2.9.08
Sota ei ole koskaan väistämätöntä
Tiina Stenius | 19.8.2008
Voisivatko ihmiset tulevaisuudessa olla tyhmempiä kuin tänään?
Tiina Stenius | 22.7.2008
Kiina Afrikassa - yksi globalisaation ulottuvuuksista
Kaarin Taipale | 1.7.2008
Puolueiden kriisi on syvempi kuin vaalirahoitussotku
Hannu Reime | 17.6.2007
Korruptio
Kaarin Taipale | 3.6.2008
Mennään elämän perusasioihin
Tiina Stenius | 27.5.2008
Yritysten yhteiskuntavastuu ja eettinen kuluttaminen
Kaarin Taipale | 8.4.2008
Urheiluun kannattaa sotkea politiikkaa
Tiina Stenius | 1.4.2008
Kuuntele YLE Radio 1:n ohjelmia
YLE Areenasta:
Aarrekamari: Munatonta laulua!
Radio 1:n internet-sisältöjä on mahdollista tilata RSS-syötteen avulla.
Musiikkia, kuunnelmia, tiedettä ja kirjallisuutta lapsille.
Pikku Ykkösen omalle sivulle
Radioteatteri, Radioateljee, radiodokumentit, Ääniversumi ...
Omalle koneelle tilattavat Radio 1:n ohjelmat.
on nyt myös YLE Radio 1.
Sinne!
Isänmaiden heinäkuu 2008
Jumalainen heinäkuu 2007
Pakollinen heinäkuu 2006
Punainen heinäkuu 2005
YLE Radio 1, Radiokatu 5, PL 6, 00024 Yleisradio | Puh. +358 9 14801 | Sähköposti: etunimi.sukunimi@yle.fi | yle.fi | Vastaavat ohjelmatoimittajat